Lokakuussa
Täysikuu muodostuu sunnuntaiaamuna 23°14 Oinaassa. Täysikuu muodostuu
Oinas-Vaaka-akselilla Kuun energian värjäytyessä Oinaan tahdonvoimalla ja
aloituskyvyllä sekä Auringon reagoidessa ympäristöönsä tavoitellen tasapainoa
ja harmoniaa. Siinä missä Oinas on taistelija, on Vaaka rauhantekijä.
Oinas-Vaaka akselilla muodostuvan Täydenkuun teemana on siis suhteet,
yhteydessä olo ja tasapaino kahden vastakkaisen osapuolen välillä.
Uranus
tekee Täydenkuun aikaan 1° tarkkaa yhtymää Kuuhun tuoden mukanaan
yllätyksellisyyttä ja vahvistaen Oinas-Kuun äkkipikaista temperamenttia.
Impulsiivinen tunnepohjainen käyttäytyminen tuo konfliktitilanteita, joiden
selvittämiseen tarvitaan sovittelijan kykyjä.
Täydenkuun
aikana Mars tekee Kauriissa 3° tarkkaa yhtymää Plutoon, joka muodostaa tarkan
neliön Vaa’assa vaikuttavan Merkuriuksen kanssa. Marssin kohdatessa Pluton
energian vallan käyttö, uhkailut ja tilanteiden väkivaltainen eskaloituminen
synkistävät päivää. Väärinymmärretyt viestit voivat nyt johtaa
harkitsemattomiin tekoihin. Tämä on astrologisesti maailmanpolitiikan kannalta
erittäin latautunutta aikaa.
Henkilökohtaisella
tasolla voit käyttää tämän energian positiivisesti työstäen intohimoisesti
sinulle tärkeitä asioita ja projekteja, sillä tämä energia auttaa sinua
selviämään vaikeimmastakin haasteesta.
Helpotusta
tähän vaikeaan kuvioon tuo Jousimiehessä vaikuttavan Saturnuksen 3° tarkka
sekstiili Merkuriukselle, mikä tuo mukanaan harkitsevaisuutta ja
kärsivällisyyttä. Tämä antaa toivoa siitä, että joukossa on joku, jolla pysyy
pää kylmänä ja joka näkee tilanteen kokonaisvaltaisemmin, ja pystyy sitä kautta
vaikuttamaan oikeudenmukaisesti.
Haastavinta
tämä Täysikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai
akselipiste 20°-26° johtavissa merkeissä (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris).
Täydenkuun
rituaalin teemat ovat nyt tahdonvoima,
energiataso ja elinvoima, johtajuus ja aloitekyky.
Täysikuu Oinaassa 23°14 sunnuntaina 16.10.
klo 07:23 EET.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti