Merkurius
siirtyi perjantaina 31. 3. Härän merkkiin, missä se viipyy perääntymisvaiheen
vuoksi aina 7.6. asti. Suorasukaisen ja spontaanin Oinaan jälkeen kommunikointi
on nyt rauhallista ja harkitsevaa. Sanomisista pidetään nyt jopa jääräpäisesti
kiinni. Käytännöllisyys ja materiaaliset asiat askarruttavat mieltä.
Merkurius perääntyy Härästä 04°51
Oinaan merkkiin 24°15 asti 10.4.2017 ja 3.5.2017 välisellä ajalla. Varsinaisen
perääntymisen päätteeksi Merkurius liikkuu vielä 21.5.2017 asti nk.
varjoalueella.
On
hyvä muistaa, että Merkuriuksen perääntymisen aikoina aloitetut sopimukset ja
päätöksenteot ovat lyhytkestoisia ja siksi kannattaa välttää sopimusten
allekirjoittamista, teknisten laitteiden ja/tai kulkuvälineiden ostoa. Matkalle
kannattaa lähteä tarpeeksi ajoissa ja koittaa ottaa mahdolliset myöhästelyt
seikkailun kannalta. Moni perääntyvän Merkuriuksen aikana ostetuista autoista
on mennyt nopeaa vauhtia uudelleen vaihtoon tai palautettu tehtaalle. Tämän
ajan aikana allekirjoitetut työ- ja muut sopimukset ovat harvoin pitkäikäisiä.
Sama pätee myös suullisiin sopimuksiin. Mutta on hyvä muistaa, että sopimuksen
lyhytaikaisuus voi olla toisinaan suotuisaakin. Vuorovaikutus on perääntyvän
Merkuriuksen aikana usein vaikeampaa kuin muina aikoina ja väärinymmärryksiltä on
vaikea välttyä. Siksi on hyvä kiinnittää erityisesti huomiota omaan
kommunikointiin ja mieluummin varmistaa kerran jos toisenkin, että on itse
ymmärtänyt kuulemansa.
Perääntyvä
Merkurius on hyvä käyttää menneen läpikäymiseen. Se on oivallinen aika tehdä veroilmoitusta,
käydä läpi rästiin jääneitä paperitöitä tai siivota kaappeja turhasta
tavarasta.
20.4. Merkurius kohtaa Auringon
aivan Härän merkin alkuminuuteilla. Kommunikoinnin tarve on nyt suuri, omien
ideoiden jakaminen tärkeää. Vuorovaikutus voi nyt parhaimmillaan inspiroida
uuteen toimintaan.
24.4. Merkurius on saavuttanut pisteen,
jossa se tekee tarkkaa triniä Oinaassa vaikuttavaan Saturnukseen. Muutaman
päivän takaiset ideat on hyvä tarkastaa tämän aspektin alla. Merkurius saa
samaan aikaan lisäpontta Uranuksen yhtymästä, joka tosin on tarkka vasta 28.4. Uranus
tuo mukanaan uudenlaisuutta, mahdollisesti myös uuden teknologian. Koska sekä
Merkurius, Uranus että Saturnus ovat nyt tulimerkeissä, ideat lienevät jonkin
verran uskaliaita. Tämä Uranuksen yhtymän ja Saturnuksen trini Merkuriukselle
vaikuttaa Merkuriuksen suunnan muutoksen vuoksi lähes kuukauden ajan, joten käytä
se hyödyksesi vaikka vain arkirutiinien muuttamiseen.
Vaa’an merkissä perääntyvä
Jupiter haastaa ajatusmaailmaa ja kommunikointia 27.5. tehden tarkkaa
kvinkunssia Merkuriukseen. Uuden suunnan löytäminen tai nykyisen suunnan
hienosäätö voi nyt olla tarpeen. Varo kuitenkin yli- ja aliampumista.
Toukokuun lopulla onkin kaiken
tarkistuksen ja säätelyn jälkeen hyvä seistä ideoidensa takana, kun Pluto tekee
31.5. Kauriin merkistä tarkkaa triniä Merkuriukseen. Jos siis olet nähnyt
vaivaa tarkistaa alkuperäisen suunnitelmasi, voit nyt ylpeänä esitellä sen
vedenpitävänä ja päivän valon kestävänä.
Merkurius tekee vielä 4.6.
tarkkaa kvinkunssia Jousimiehessä vaikuttavaan Saturnukseen. Myös tämä voi
herättää sinussa hienosäädön tarvetta. Älä kuitenkaan anna odottamattomalta
taholta tulevan arvostelun nujertaa hyvää ideaasi.
Kuten aina
astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan
syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim.
kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä
sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti