Maanantaina 07.08. taivaalla muodostuu Täysikuu 15°25 Vesimiehen
merkissä. Leijonan merkissä vaikuttava Aurinko tekee tarkkaa oppositiota
Vesimiehen merkissä vaikuttavaan Kuuhun. Opposition luonteen mukaisesti nämä
merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia. Leijona-Vesimies-akselilla on kyse
romanssin ja ystävyyden tasapainosta. Luovan Leijonan itsevarma ja
huomionhakuinen energia viihtyy hyvin ihailevassa valokiilassa, kun taas
Vesimiehen radikaali ja toisinaan kylmältä vaikuttava energia etsii ennen kaikkea
riippumattomia hengenheimolaisiaan. Täysikuu Vesimiehessä tasapainottelee
persoonan ja persoonattomuuden välillä. Tämän Täysikuun vaikutus on normaalia
voimakkaampi, sillä kyse on osittaisesta Kuunpimennyksestä. Voimme siis tuntea
tämän Täydenkuun vaikutuksen vielä 6 kuukautta varsinaisen pimennyksen jälkeen.
Kuten aina Täydenkuun aikaan Auringon ja Kuun ollessa vastakkaisissa merkeissä,
Kuunpimennyksessä on kyse kahden vastakkaisen osapuolen tasapainosta ja niiden
suhteesta toisiinsa. Niinpä Kuunpimennys kuin Täysikuukin aktivoi meidän
mielessämme usein suhdeteeman. Kuunpimennyksen aikana kiinnitämme huomiomme
siihen, mitä tarvitsemme, mitä meiltä puuttuu, mitä haluamme ja olemmeko
tyytyväisiä ihmissuhteissamme.
Kuunpimennys värjäytyy Vaa’an merkissä vaikuttavan Jupiterin energialla. Jupiterin 2° tarkka sekstiili Aurinkoon ja 2° tarkka trini Kuuhun luo toivoa ja luottamusta mahdollisiin Kuunpimennyksen herättämiin synkkiin mielikuviin. Samaan aikaan Leijonassa vaikuttava Mars tekee 4° väljää yhtymää Aurinkoon ja oppositiota Kuuhun. Tämä tuo mukanaan suuren latauksen energiaa sekä levottomuutta ja kärsimättömyyttä. Yritä käyttää tämä ylipursuava energia positiivisella tavalla liikkuen ja urheillen. Jos Kuunpimennys osuu kartallasi henkilökohtaisille planeetoille ja/tai akseleille, olet ehkä jo viimeisten viikkojen aikana huomannut sen vaikutuksen levottomuutena tai synkkyytenä. Kuun- ja Auringonpimennykset tuovat usein mukanaan jonkinlaisen muutoksen tai käännekohdan. Tämä muutosenergia koetaan toisinaan kriisinä ja pakotteena. Jos kuitenkin katsot elämääsi suurempana kokonaisuutena, voit nähdä, miten juuri pimennyksen symbolisoiva muutos on tarpeellinen omassa kehityksessäsi. Tämän Kuunpimennyksen aikainen Jupiterin positiivinen vaikutus mahdollistaa juuri suuremman kuvan näkemisen.
Kuunpimennyksen aikaan Vaa’assa vaikuttava Jupiter tekee tarkkaa
neliötä Kauriissa vaikuttavaan Plutoon. Pluton määrätietoinen, jopa
häikäilemätön voima moninkertaistuu Jupiterin vaikutuksesta. Samalla tämä
aspekti varoittaa liiallisesta ahneudesta ja jyrkkämielisyydestä. Vältä siis
vaaratilanteita ja mieti omalta kohdaltasi, mitä menestyksestä kannattaa
maksaa. Tarkista myös, että omat henkilökohtaiset ihmissuhteet ovat
tasapainossa.
Kaloissa vaikuttava Neptunus värjää Neitsyessä vaikuttavaa
Merkuriusta 3° tarkalla oppositiolla. Ole siis tarkkana, sillä tämä energia
hämmentää vuorovaikutusta. Väärinymmärrykset ja viivästykset ovat nyt enemmän
kuin mahdollisia.
Haastavinta tämä Täysikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia
planeettoja ja/tai akselipiste 10°-20° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona,
Skorpioni ja Vesimies).
Täydenkuun rituaalin teemat ovat nyt ystävyys, samanhenkisyys ja
vapaus.
Täysikuu Vesimiehen merkissä 15°25 maanantaina 07.08. klo 21:11
EET/EEST*.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella
aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti