Keskiviikkona 06.09. taivaalla muodostuu Täysikuu 13°53 Kalojen
merkissä. Neitsyen merkissä vaikuttava Aurinko tekee tarkkaa oppositiota Kalojen
merkissä vaikuttavaan Kuuhun. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit
symbolisoivat toistensa vastakohtia. Neitsyt-Kalat-akselilla on kyse arkirutiinien
ja henkisen kehityksen tasapainosta. Uutteran Neitsyen pidättyväinen ja tarkka
energia viihtyy hyvin siistissä ja järjestelmällisessä ympäristössä, kun taas epäitsekkään
Kalojen mielikuvituksellinen ja sopeutuva energia pärjää hyvin kaaoksen
keskellä. Täysikuu Kalojen merkissä tasapainottelee järjestyksen ja epäjärjestyksen
välillä.
Neptunus tekee nyt 1° tarkkaa yhtymä Kuulle ja oppositiota
Auringolle. Tämä vahvistaa aistiherkkyyttä. Vuorovaikutuksessa voit huomata
olevasi normaalia herkempi ja siksi kuulla kritiikkiä sielläkin, missä sitä ei
ole. Neptunuksen yhtymä Kuulle on inspiroivaa aikaa, mielikuvitus on huipussaan
ja unet sekä unelmat sisällöllisesti värikkäitä. Tämän kuvion kompastukivenä on
liiallinen unelmoiminen. Neptunuksen oppositio Auringolle tuo mukanaan kaaosta
ja epävarmuutta. Nyt on myös hyvä olla entistä tarkkaavaisempi epärehellisten
ihmisen käyttäessä hämmentäviä tilanteita edukseen.
Nyt on hyvä aika keskittyä henkisen kasvun teemaan. Tämä Täysikuu
luo hyvän alustan hiljentymiselle ja meditoinnille. Henkisen yhteyden luominen on
nyt luontevaa ja helppoa.
Leijonan merkissä vaikuttava Venus tekee tarkkaa kvinkunssia
Kuulle ja 1° tarkkaa kvinkunssia Neptunukselle. Tarve rakastaa ja tulla
rakastetuksi on nyt suuri. Ennen kaikkea parisuhteet, joissa kumppanien välinen
antaminen ja saaminen on epätasapainossa, kriiseilevät. Pinnan alla vaanivat tyytymättömyyden
tunteet nousevat nyt herkästi pintaan. Kumppanin riittämättömyyttä ei kannata
yrittää paikata syrjähypyllä, sillä siitä jää lopulta mitä todennäköisemmin
vain huono maku suuhun. Houkutteleva rakastaja jättää jälkeen entistä suuremman
pettymyksen. Epätasapaino parisuhteessa kannattaa käsitellä kumppanin kanssa ja
yrittää yhdessä löytää kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkaisu.
Haastavinta tämä Täysikuu on
kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 11°-17° muuttuvissa
merkeissä (Kaksonen, Neitsyt, Jousimies ja Kalat).
Täydenkuun rituaalin teemat ovat nyt henkisyys ja henkinen kasvu,
parantava energia, luovuus, mielikuvitus, hyväksyminen ja armo.
Täysikuu Kalojen merkissä 13°53 keskiviikkona 06.09. klo 10:03
EET/EEST*.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella
aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti