Heinäkuussa
Uusikuu muodostuu perjantaina 13.07. Ravun merkissä 20°41. Tämä Uusikuu on
samalla Auringonpimennys. Auringon-ja Kuunpimennys on vaikutukseltaan
huomattavasti voimakkaampi kuin normaali Uusi- ja Täysikuu. Pimennyksen
vaikutus yltää aina jopa 6 kuukautta varsinaisen pimennyksen jälkeen. Auringon-ja
Kuunpimennykseen liittyy uusi alku: jotain vanhaa pitää päättää, jotta jotain
uutta voi alkaa.
Uusikuu aloittaa aina uuden syklin
Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain
Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Ravussa herättää pohtimaan
kotiin, perhe-elämään ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja.
Kun
Uusikuu muodostuu Ravun merkissä, on tunne-elämä voimakkaasti esillä – niin hyvässä
kuin pahassakin. Tämä tekee meistä herkkiä liikuttumaan ja nostaa myös
voimakkaita tunneaaltoja, tämä kaikki tietenkin suhteutettuna henkilön
luonteenomaiseen mittakaavaan. Naisiin ja etenkin omaan äitiin sekä omaan
äitiyteen (lapsettomilla naisilla myös sen puuttumiseen) liittyvät teemat
vaativat nyt huomiota. Ajatukset suuntautuvat nyt herkästi menneisyyteen. Pyri
kuitenkin haastavienkin muistojen kohdalla näkemään kyseisen kokemuksen kautta
avautuva mahdollisuus, sillä vaikeimpienkin kokemusten kautta voit tehdä
harppauksia elämäsi polulla.
Nyt
on myös tärkeää pohtia omia tarpeita. Mitä tarvitset tunteaksesi olosi
turvalliseksi? Mitä tarvitset tunteaksesi olevasi arvostettu? Mitä
yhteenkuuluvuus sinulle merkitsee? Tämä Uusikuu herkistää meitä havaitsemaan
haavoittuvaisuutemme ja herättää meidät ymmärtämään oman avuntarpeemme. Samaan
aikaan on myös hyvä tarkistaa, missä voimme auttaa ja tukea lähimmäisiämme. Tämä
Auringonpimennys kiinnittää huomion kotiin ja yksityiselämään.
Kauriin merkissä
vaikuttava Pluto tekee tarkkaa oppositiota Aurinko-Kuu –yhtymään tuoden
mukanaan painostuksen tunnetta. Vaikkakin painostus näyttää tulevan ulkoapäin,
mitä todennäköisimmin sinulle läheiseltä ihmiseltä, on tärkeää tarkistaa miten
voit muuttaa omaa asennoitumistasi ja/tai käyttäytymistäsi. ”Ken uskaltaa, se
voittaa” kuvaa hyvin tämän Pluto-Uusikuu –aspektin kuvaukseksi. Jos uskallat
haavoittumisen tunteiden uhallakin ottaa vastaan tämän aspektin haasteet, tulet
pian huomaamaan suuret positiiviset mahdollisuudet, jotka avautuvat sinulle sen
myötä. Pidä mielessäsi, että näiden haasteiden kohtaaminen parantaa
elämänlaatuasi.
Auringonpimennyksen
aikaan Neitsyen merkissä vaikuttava Venus muodostaa Ison Kolmion Härän merkissä
vaikuttavan Uranuksen (1° tarkassa trinissä Venukseen) ja Kauriin merkissä
vaikuttavan Saturnuksen (1° tarkassa trinissä Venukseen ja 2° tarkassa trinissä
Uranukseen) kanssa. Saturnuksen trini Venukselle on suotuisa aspekti pitkäaikaisen
suhteen rakentamisen kannalta. Jo alkaneet parisuhteet vakiutuvat ja
pitkäaikaiset parisuhteet hyötyvät tästä tasapainoa tuovasta aspektista. Auringonpimennyksen
aikaan alkavat parisuhteet tuntuvat heti turvallisilta. Uranuksen trini
Venukselle herättää kiinnostuksen kokeilla jotain uutta ja erilaista. Tämä voi
innostaa myös uuden harrastuksen aloittamiseen. Rakkauselämälle tämä aspekti
tuo mukavaa piristettä. Uusi ihastuminen voi olla aivan uudentyyppinen persoona
elämässäsi ja vakiutunut parisuhde innostuu kohtaamaan toisensa uudella
tavalla. Saturnuksen trini Uranukselle kuvaa muutosta, vanhan ja uuden
kohtaamista hyvässä energiassa. Parhaimmillaan tämä säväyttää vanhan
toimintatavan uudella kiillolla säilyttäen kuitenkin kaiken vielä hyvin toimivan.
Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on
henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 16°-26° johtavissa
merkeissä (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris).
Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt koti,
perhe, turvallisuuden tunne, yhteenkuuluvuus ja juuret.
Uusikuu Ravun merkissä 20°41 perjantaina 13.07. klo 05:48
EET*.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän
virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti