Elokuussa
Uusikuu muodostuu lauantaina 11.08. Leijonan merkissä 18°42. Tämä Uusikuu on
samalla Auringonpimennys. Auringon-ja Kuunpimennys on vaikutukseltaan
huomattavasti voimakkaampi kuin normaali Uusi- ja Täysikuu. Pimennyksen
vaikutus yltää aina jopa 6 kuukautta varsinaisen pimennyksen jälkeen.
Auringon-ja Kuunpimennykseen liittyy uusi alku: jotain vanhaa pitää jättää
taakse, jotta jotain uutta voi alkaa.
Uusikuu aloittaa aina uuden syklin
Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain
Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Leijonan merkissä aktivoi itseluottamukseen,
luovuuteen, urheiluun, harrastuksiin ja muuhun vapaa-ajan toimintaan sekä
romanssiin ja lapsiin liittyviä
seikkoja.
Leijona-Uusikuun
kilpailuhenkistä energiaa on nyt hyvä käyttää nimenomaan itseluottamuksen
kasvattamiseen ja uusien, juuri sinulle ominaisten voimavarojen löytämiseen. Kiinnitä
myös tietoisesti huomiota siihen, millä tavalla kohtaat muut. Pyri olemaan näissä
kohtaamisissa aidosti läsnä toimivaa vuorovaikutusta rakentaen. Epäkohdat
näyttävät suorastaan pompahtavan näkökenttäämme emmekä voi enää kääntää
katsettamme pois näiltä ongelmilta. Tämä rohkea Uudenkuun energia auttaa sinua tekemään
ratkaisevia muutoksia tilanteissa, jotka tuntuvat painostavilta ja ehkä jopa
tuskaisilta. Joissakin tapauksissa tämä voi tarkoittaa saman asian uudelleen
aloittamista toisenlaisella asenteella tai tavalla. Hyvä mielikuva tähän voisi
olla esim. saviastian muotoilu. Jos muotoilun alkuvaiheessa on tapahtunut
virhe, lopputulos ei tule olemaan toimiva. Peli ei ole kuitenkaan menetetty,
sillä missä tahansa valmisteluvaiheessa on mahdollista keskeyttää muotoilu ja
aloittaa uudelleen alusta.
Uusikuu
tekee 4° tarkkaa yhtymää perääntyvään Merkuriukseen. Tämä
viittaa juurikin suunnittelun, pohdinnan ja vuorovaikutuksen korostettuun
merkitykseen. Koska Merkurius on vielä perääntyvässä vaiheessa, empiminen ja
mielipiteen muuttuminen vaikuttavat nyt hidastaen päätöksentekoa. Tämä on juuri
nyt hyvä asia, sillä tilanteen kokonaiskuva tulee todennäköisesti muuttumaan,
kun tärkeät yksityiskohdat tulevat myöhemmin päivänvaloon. Jos sinun pitää kuitenkin
sitoutua jo näinä päivinä, selvitä sitoutumiseen liittyvät yksityiskohdat tarkasti,
lue sopimuskohdat useamman kerran harkiten ja epäselvien kohtien osalta,
selvitä ne kysymällä ja lisätietoa pyytämällä.
Perääntyvän
Merkuriuksen yhtymä Uudenkuun energiaan tuo mukanaan levottomuutta. Tämä voi
näyttäytyä unettomina tai muuten levottomina öinä, yleisenä hermostuneisuutena
tai menneiden vatvomisena. Voit myös yllättäen kohdata menneisyyteesi liityvän
henkilön ja tämä kohtaaminen voi juurikin aktivoida menneiden tapahtumien
uudelleen läpikäymisen.
Skorpionin
merkissä vaikuttava Jupiter tekee 4° tarkkaa neliötä Aurinko-Kuu-yhtymälle ja
samanaikaisesti erittäin tarkkaa neliötä perääntyvään Merkuriukseen. Jupiterin
energia tuo mukanaan voimistuvaa itsevarmuutta ja optimistista asennetta. Tämä
voi kuitenkin olla suuresti liioiteltua, joten nyt on hyvä muistaa olla kaiken
innon keskellä myös maltillinen ja kurinalainen. Keskitä energiasi vain yhteen
tai kahteen projektiin, älä ahmaise liian suuria paloja kerrallaan. Jupiter tuo
aina mukanaan liioittelun sävyä, joten vältä tietoisesti yliampumista. Koska
Jupiterin neliö kohdistuu myös Merkuriukseen, nyt on syytä olla tarkkaavainen
myöskin omien sanavalintojen ja lupausten kanssa.
Kauriin
merkissä vaikuttava Pluto tekee 1° tarkkaa kvinkunssia Aurinko-Kuu-yhtymälle
tuoden mukanaan painostuksen tunteen. Pluton tekemät haastavat kulmat triggeröivät
aina kahden vastakkaisen osapuolen välisen voimien mittelöinnin ja
kontrolliteeman. Voit kokea tämän energian alla olevasi voimaton ja tilanteen
kehittyvän sinulle epäoikeudelliseen suuntaan. Pyri kuitenkin välttämään
manipulointia ja keskity tämän ahdistavaltakin vaikuttavan energian suuntaamiseen
uudistavaan ja puhdistavaan muutokseen.
Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on
henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 14°-24° kiinteissä
merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies).
Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt luovuus,
lapset, elinvoima, energisyys ja rohkeus.
Uusikuu Leijonan merkissä 18°42 lauantaina 11.08. klo 12:58
EET*.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän
virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti