Joulukuun
Uusikuu muodostuu perjantaina 07.12. Jousimiehen merkissä 15°07. Uusikuu
aloittaa Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan aina uuden syklin. Tämä on
suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi
uusi projekti tai harrastus.
Optimistinen
innostus ja avarakatseisuus värjäävät nyt Uudenkuun energiaa. Nyt on hyvä
keskittyä horisontin laajentamiseen sekä henkilökohtaisen ymmärryksen ja tietoisuuden
kasvattamiseen. Tämä lisää itsevarmuutta ja luo uskoa sekä luottamusta
huomiseen. Jousimiehen heikkouksiin kuuluu liioittelu, joten nyt on hyvä olla
valppaana ylitseampuvien odotusten sekä epäkäytännöllisten ja riskialttiiden
ideoiden varalta.
Uusikuu
värjäytyy nyt Kalojen merkissä vaikuttavien Marsin ja Neptunuksen tehdessä
siihen 2° tarkkaa neliötä. Tarve toimia ja tehdä jotakin on
nyt suuri. Neuvottelun ja sovittelun sijasta reagoimme herkästi puolustaen tai
kilpaillen. Energiataso on korkea ja siitä johtuen loukkaantumis- ja
onnettomuusvaara on myös kohonnut, mikäli emme osaa keskittää energiaamme
oikealla tavalla. Luovat ja henkiset projektit hyötyvät eniten näistä
energioista. Neptunuksen neliö Aurinko-Kuu –yhtymälle hajottaa keskittymistä,
joten vältä nyt mahdollisuuksien mukaan tärkeitä päätöksiä, jotka vaativat
erityistä syventymistä asiaan.
Marsin
ja Neptunuksen yhtymä Kalojen merkissä hajottaa liikkeelle lähtöä. Vaikutamme
kenties sekavilta ja vaikeaselkoisilta. Keskittyminen käytännön asioihin on nyt
vaikeaa, mutta intuitio toimii nyt entistä varmemmin. Myös usko ja luottamus
johdatukseen on vahvaa. Tämä yhtymä kohottaa inspiraatiota ja siksi myös
kaikenlaisen taiteen tekeminen tuntuu nyt innostavalta.
Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on
henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 11°-19° muuttuvissa
merkeissä (Kaksonen, Neitsyt, Jousimies ja Kalat).
Uudenkuun
rituaalin teemat ovat nyt matkustaminen, oppiminen, tietoisuus, oikeus, uskonnolliset
ja filosofiset teemat.
Uusikuu Jousimiehen merkissä 15°07 perjantaina 07.12.
klo 09:20 EET*.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän
virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti