Tiistaina 02.07. Uusikuu muodostuu Ravun
merkissä 10°38. Tämä Uusikuu on samalla Auringonpimennys. Auringon-ja
Kuunpimennys on vaikutukseltaan huomattavasti voimakkaampi kuin tavallinen
Uusi- ja Täysikuu. Pimennyksen vaikutus yltää aina jopa 6 kuukautta varsinaisen
pimennyksen jälkeen. Auringon-ja Kuunpimennykseen
liittyy aina uusi alku: jotain vanhaa pitää jättää taakse, jotta jotain uutta
voi alkaa.
Uusikuu aloittaa aina uuden syklin
Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain
Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Ravun merkissä korostaa yksityisyyden, yhteenkuuluvuuden
ja turvallisuuden merkitystä elämässä.
Uusikuu Ravun merkissä keskittää energian kodin ja
perheen ympärille. Ravulle luonteenomainen sisäänpäin suuntautuminen korostuu
tänä aikana. Kuuntele itseäsi ja keskity tarkkailemaan itsellesi tärkeitä
päämääriä. Tunnista oma luontainen tarve tuntea turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta.
Koetko sinä tyytyväisyyttä tai jopa onnellisuutta omassa elämässäsi? Tuleeko
sinun omat tarpeesi tyydytetyksi? Aina emme voi muuttaa tilannetta täysin
itseämme tyydyttäväksi, mutta voimme kuitenkin asettaa itsellemme tavoitteita
päästäksemme mahdollisimman lähelle tyytyväisyyttä.
Härän merkissä vaikuttava Uranus tekee 5° tarkkaa sekstiiliä
Aurinko-Kuu –yhtymälle tuoden mukanaan positiivista yllätyksellisyyttä ja
kutkutusta. Tämä kuvio suosii uusia tuttavuuksia sekä uudenlaista aktiviteettia.
Vaikkakin Uranus vaikuttaa Uudenkuun energiaan suotuisassa kulmassa,
keskittyminen ruutininomaisiin tehtäviin voi olla haastavaa. Tämä asiasta
toiseen pomppiminen voi kuitenkin parhaimmassa tapauksessa johtaa loistaviin
oivalluksiin.
Auringonpimennyksen aikaan Kauriin merkissä vaikuttava
Saturnus tekee 1° tarkkaa sekstiiliä Kalojen merkissä vaikuttavaan Neptunukseen.
Unelmien saavuttaminen vaatii nyt sinnikästä ponnistelua, mutta tämä aspekti
auttaa meitä myös ymmärtämään omia sekä tilanteen meille asettamia rajoituksia
ja samanaikaisesti ylläpitämään optimistista asennetta. Voimme harjoittaa
itsekuria ja kärsivällisyyttä tekemättä suuria uhrauksia. Mentaalit ja henkiset
harjoitukset vahvistavat itseluottamusta ja voit kokea näiden aikana tärkeitä oivalluksia.
Merkuriuksen ja Marsin 3° tarkka yhtymä Leijonan
merkissä helpottaa ajatuksen keskittymistä olennaiseen ja sen mukaista toimintaa.
Marsin ja Merkuriuksen yhtymän varjopuolia on ylinopea ja hyökkäävä ajattelu
sekä siitä johtuva kinastelu ja aggressiivinen käyttäytyminen. Tätä vahvistaa
entisestään Härän merkistä käsin Uranuksen 2° tarkka neliö Merkuriukselle.
Vaikka ensimmäinen impulssi nyt olisikin hyökkäävä, pyri malttamaan mielesi
hetkeksi ja käännä ajatuksesi Marsin nopean energian siivittämänä positiiviseen
korostamalla mahdottomuuden sijasta mahdollisuuksia!
Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on
henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 06°-16° johtavissa
merkeissä (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris). Uusikuu
tekee nyt yhtymää Ravun merkissä 27.06.-08.07.
syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itsetuntoon liittyvät teemat,
neliötä Vaa’an merkissä 29.09.-09.10. syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin
liittyviä teemoja ja Oinaan merkissä 26.03.-06.04. syntyneiden
Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota Kauriin merkissä 28.12.-07.01.
syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.
Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt koti,
perhe, turvallisuuden tunne, yhteenkuuluvuus ja juuret.
Uusikuu Ravun merkissä 10°37 tiistaina 02.07. klo 22:16
EET*.
Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää
suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta
vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä,
sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja
huoletonta, ja päinvastoin.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän
virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti