Maanantaina 28.10. Uusikuu muodostuu Skorpionin
merkissä 04°25. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä
toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan
sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Skorpionin merkissä korostaa
henkisen ja fyysisen muuntautumiskyvyn merkitystä.
Uusikuu Skorpionin merkissä
kiinnittää meidän huomion uudistusta ja rajojen rikkomista kaipaavien alueiden äärelle.
Kun Aurinko ja Kuu kohtaavat Skorpionin merkissä aika on otollinen oman elämän
hallinnan kehittämiseen ja uudistamiseen. Näiden uudistusten myötä meidän on
mahdollista irrottautua mm. huonoista tavoista tai itseämme rajoittavista
tunnetaakoista. Skorpionille tyypillisellä sinnikkäällä ja
periksiantamattomalla energialla voimme tehdä tärkeitä muutoksia elämässämme ja
näin ottaa suuria askelia kohti eheyttä. Tämä tapahtuu ennen kaikkea katsomalla
kulissien taakse ja syventymällä juurikin omiin ongelmakohtiin riippumatta
siitä, kuinka epämiellyttävältä se tuntuukin.
Uranus tekee Härän merkistä käsin tarkkaa oppositiota Aurinko-Kuu
–yhtymälle. Tämä tuo mukanaan yllättäviä käänteitä. Ole joustava ja varaudu
katsomaan asioita uudella tavalla. Nyt on hyvä olla spontaani ja ymmärtää
tarttua mahdollisuuksiin, jotka näyttävät tupsahtavan eteen täysin odottamatta.
Uranuksen oppositio Aurinko-Kuulle nostattaa kärsimättömyyden ja
hermostuneisuuden tunnetta. Voit kokea suurta tarvetta kapinoida. Pyri
kuitenkin purkamaan tämä sähköinen energia rakentavalla tavalla välttääksesi
onnettomuuksia ja muita virhearviointeja.
Voit kokea läheisen ihmisen käyttäytyvän oudosti ja herättävän
sinussa yllättäen epäluotettavuuden tunnetta. Parisuhteessa olevat voivat kokea
kumppanin etääntymistä, jopa tarvetta etäisyyden ottoon. Sinkut voivat
yllättäen kohdata uuden mielenkiintoisen kumppaniehdokkaan, joka sekoittaa
maailmaasi ja katoaa sen jälkeen elämästäsi yhtä nopeasti kuin siihen tulikin.
Mitä muutoksia koetkin tämän Uudenkuun aikana, paras
tapa toimia on olla joustava ja pitää mieli avoimena. Muistathan, että inhimillinen
tarve pitää kiinni tutusta ja turvallisesta ei aina ole meidän parhaaksi. Halu
mukautua muuttuneisiin olosuhteisiin on avain uudistuksiin, joita tämä Uusikuu
mukanaan tuo.
Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on
henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 00°-08° kiinteissä
merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Uusikuu
tekee nyt yhtymää 23.-31.10. Skorpionin merkissä
syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itsetuntoon liittyvät teemat,
neliötä 20.-28.01. Vesimiehen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin
liittyviä teemoja ja 22.-30.07. Leijonan merkissä syntyneiden
Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota 19.-27.04. Härän merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.
Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt uudistuminen, syvälliset muutokset sekä transformaatio
ja seksuaalisuus.
Uusikuu Skorpionin merkissä
04°25 maanantaina 28.10. klo 05:38 EET/EEST*.
Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää
suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta
vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä,
sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja
huoletonta, ja päinvastoin.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän
virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti